Urheilu oli ehdoton hyve Stalinin Neuvostoliitossa. "Terve sielu terveessä ruumissa" - sanoohan venäläinen (alkuperäisesti latinalainen) sananlasku. Urheilija ei ollut pelkkä urheilun harrastaja, vaan tuleva Isänmaan puolustaja (kuten hieman myöhemmin osoittautui, hyökkääjä myös). Natsi-Saksan mukaan puolialastomat neuvostourheilijoiden kuvat täyttivät filmit, ja lehdistön myös, ja niissä jatkuvasti kerrottiin, joskus pikkutarkasti, loputtomien kilpailujen tuloksia.
Ei kuitenkaan edes se, että oli tunnettu urheilija, taannut että jää eloon. Esimerkkinä eräs Mikko Onatsu. Hän oli yksi niistä harvinaisista Suomen karjalaisista, jotka muuttivat Neuvostoliittoon 1930-luvulla. Hänen varhaisista vaiheistaan ei ole tietoa. "Mihail Ivanovits", kuten häntä myöhemmin alettiin kutsua, oli syntynyt Viipurin läänin Salmin kihlakunnassa vuonna 1912. Kirkonkirjojen mukaan ainoa sopiva henkilö, vuonna 1913 syntynyt Suomen armeijan sotilas Mikko Ivaninp. Onatsu, kaatui taistelussa 01.08.1941 Ruskealassa.
Tavalla tai toisella törmäämme Mikko Onatsun nimeen jo Neuvostoliiton lehdissä, missä hän, metsätyöläinen, osallistuu lukuisiin juoksukilpailuihin. Hän voittaa 100 metrin, 1000 metrin ja 4000 metrin juoksukilpailut radoilla, Petroskoissa, Leningradissa ja Matroosassa. Heinäkuussa v. 1937 hänet palkitaan muiden joukossa, kunniakirjalla ja kellolla. 1500 metrin ratajuoksussa hän tekee yleiskarjalaisen ennätyksen ajalla 4:15:06. Tov. Onatsun onni oli kuitenkin lyhyt. Hänet pidätetiin 16.03.38 ja pykälän 58-6 mukaan teloitettiin lokakuussa vuonna 1938. Iso ryhmä muita urheilijoita oli teloitettu, esimerkiksi Sandarmohissa - juoksija Olavi Pikkuvirta ja Karjalan huippunyrkkeilijöitä, niistä tunnetuin Yrjö Paakki.
Talvisodan jälkeen Neuvostoliitossa ymmärrettiin taas urheilun merkitys. Jatkuvasti korostettiin hiihtotaitojen kohenemista. Uuden sukupolven urheilijat, jotka olivat suurpuhdistuksien aikana vielä alaikäisiä, astuivat näyttämölle. USA:ssa syntynyt Aira Huuskonen kirjoitti, että "Naisillekin on järjestettävä kestävyyshiihto" elpyneessä Punainen Karjalassa vuoden 1941 alussa. Kanadassa syntynyt, vangitun poika Aate Pitkänen voitti samana vuonna pujottelukilpailut. Vaikka Yhdysvalloista kotoisin olleen Paavo Maunumäen isäkin oli teloitettu vuonna 1937, hän silti esiintyi uljaana suurhiihtokilpailuiden osallistujien ryhmäkuvassa.
Näiden kolmen kohtalo oli samanlainen: kaikki oli Jatkosodan aikana lähetetty desantteina Suomen selustaan ja he joutuivat vangeiksi. Maunumäki teloitettiin. Sama tapahtui Pitkäselle, tieto hänestä saavutti kuitenkin vuosikymmenien jälkeen koti-Kanadan, missä häntä julistettiin, asiaa syvemmälle pohtimatta, "natsistien vastustajien sankarina". Aira Huuskonen kuitenkin myöntyi yhteistyöhön ja hänen, radistina, avullaan kaksi neuvostovoimien vesitasoa oli kaapattu Suomessa. Aira lähetettiin takaisin Neuvostoliittoon rauhan solmimisen jälkeen vuonna 1944, varmasti se ei luvannut hänelle mitään hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti