torstai 30. syyskuuta 2021

Nero vai puoskari ?

Paavo Airola lienee ollut aikoinaan tunnetuin amerikansuomalainen, - ravitsemusasiantuntija, luontaislääkinnän intoilija sekä kirjailija ja taidemaalari. Hän saarnasi luomuruoasta jo silloin, kun Suomessa ei vielä oltu kuultu sitä sanaa lainkaan. Airola syntyi Baltimoressa vuonna 1918, hänen isänsä oli suomalainen ja äitinsä, erään tiedon mukaan, itä-karjalainen. Perhe muutti kuitenkin Neuvostoliittoon rakentamaan kommunismia jo 1920-luvulla. Airola mainitsee, että hän on opiskellut mm. petroskoilaisessa taidekoulussa. 


Sekä hänen että perheenjäsenten nimiä ei kuitenkaan löydy paikallislehdistä. 

 


 


Myöhäisemmistä elämänvaiheestaan Paavo väittää, että hän opiskeli lääkäriksi (Leningradissa ?), mutta joutui vangituksi puhdistuksien aikana. Hän, omien sanojen mukaan, onnistui karkaamaan ja pakeni rajan yli Suomeen, missä hän ensiksi opiskeli ABC-opistossa ja sodan aikana palveli Suomen tiedustelussa. Nämä kaikki seikat jäävät epäselviksi, ovatko totta vai ei. 


Mutta satavarmaa oli, että monien mukana hän pakeni vielä kerran Ruotsiin sodan jälkeen, missä avioitui ja yritti anoa lupaa lähteä opiskelemaan taidetta Pariisiin. Sitä hän ei saanut ja lähti Kanadan kautta koti-Yhdysvaltoihin.


Ajan myötä hän julkaisi useita kirjoja, missä suositteli pääosin terveellistä ravitsemusta, luontaislääkintää ja luomuruokaa. Kahdesta tuli kansainvälisiä menestysteoksia: How to get well (Voi hyvin) ja Are you confused? (Oletko ymmällä?). Ammattilääkärit huomasivat kuitenkin useita erehdyksiä ja virheitä hänen kirjoissaan ja monia lääketieteen periaatteita oli sivuutettu. Monista titteleistään huolimatta Airolan todellinen koulutus oli outo ja tuntematon. Paavo Airola kuitenkin jatkoi kirjoittamista ja maalaamista. Hän kuoli vuonna 1983 Texasissa.

 


 


 


 

 

 

 



Elämä on yhtä teatteria

 Tuorilan veljekset muuttivat Pohjois-Ruotsista Neuvostoliittoon 1920-luvun lopussa. Heidän isänsä, kansalaissodan punainen sotapäällikkö, oli jo asunut siellä vuosia. Veljeksistä Sulo harrasti teatteria ja valmistui Leningradin teatteri-instituutista. Hän aloitti työt Petroskoin suomalaisessa teatterissa, missä hänestä tuli pian suosittu näyttelijä. 

"Parttisaanin ja punakaartilaisen poika, ... Tuorila todellisella innostuksella ja suurella rakkaudella sankarillista Kullervoa kohtaan esittää tätä osaa, oikeammin ei esitä, vaan elää tässä osassa" -kirjoitti Punainen Karjala arvostelussaan.

Nuorempi veli Sixten seurasi Sulon jälkiä ja aloitti opinnot Dramaattisessa teknikumissa. Samalla veljekset harrasti urheilua ja osallistuivat lukuisiin kilpailuihin, mm. juoksussa ja pituushypyssä. 

 

Veljekset viestikilpailussa (PK 1935)

 

Kuka oli Mailis Tuorila ? Sixtenin vaimo?


Mutta Stalinin puhdistuksien aikana sekä vanhin veli Ossi, joka asui Uhtualla, että isä Aleksanteri, tuo tunnettu punikki, teloitettiin. 

Jatkosodan aikana Sulo Tuorila käänsi venäjänkielistä propagandamateriaalia suomeksi ja ruotsiksi Leningradissa ja sitten Belomorskissa, missä hän työskenteli suomalaisille sotilaille suunnatussa Sotilaan ääni -lehdessä. Sixten  rekrytoitiin neuvostoarmeijaan ja joutui suomalaisten vangiksi vuonna 1941 lähellä Sortavalaa. Veljekset joutuivat vastakkain, kun Sixten liittyi vuonna 1942 Heimopataljoona 3:een, missä palveli sodan loppuun saakka syyskuuhun 1944. Välttääkseen luovuttamista Neuvostoliittoon, hän pakeni Ruotsiin ja sieltä edelleen Kanadaan. Hänen myöhempiä vaiheita ei tiedetä.  

Sulo toimi sodan jälkeen Suomalaisen Teatterin johtajana ja sai tunnustuksena Neuvostoliiton ansioituneen taiteilijan -arvotittelin. Hän kuoli Petroskoissa vuonna 1979. 

Tiede ja elämä

 Viktor Gåsström, pohjanmaalaista perua, oli ehtinyt muuttaa Yhdysvaltoihin ja palata takaisin Suomeen ennen vuotta 1917. Hän harrasti rakennusbisnestä Helsingissä 1920-luvun alussa ja edes rekisteröi patenttivirastossa oman tiivistymassan logon, aarnikotkalla ja hakaristeillä varustettuna.  Liikeasiat eivät kuitenkaan sujuneet hyvin, lisäksi kilpailijat syyttivät häntä massan reseptin varastamisesta. Rakennusyhtiö joutui protestilistoille ja meni sitten konkurssiin. 


Viktor lähti takaisin USA:haan ja sieltä jälleen Kanadaan, mutta päätti vuonna 1933 syystä tai toisesta muuttaa perheen kanssa vielä kerran, nyt Neuvostoliittoon. 

Hän joutui töihin valtion Rakennustrustiin. Vuonna 1935 rakennettiin Petroskoissa Kommunistisen maatalouskorkeakoulun talo, mutta "muurarit samoinkuin kirvesmiehetkin kärsivät työn puutteesta heikon töiden järjestelyn mukaan", "Punainen Karjala" -lehden mukaan. Työjohtaja Gosström selitti tämän johtuvan siitä, että kottikärryjä ruukin ja tiilien kuljetusta varten ei ollut riittävästi. Viikon kuluttua rakennusmiehet järjestivät kokouksen, jossa käsitteltiin muun muassa sitä, että paikallinen johto on huonosti suhtautunut työläisten tekemiin esityksiin. Muitakin ongelmia riitti.

Rakennus hädin tuskin rakennettiin loppuun. Harmintuneena Gåsström lähti pois Petroskoista, nyt Moskovaan, missä hän osallistui VSHV:n (mahtipontinen stalinilainen näyttelypuisto) rakennustöihin. Kerrotaan, että samalla häneltä tuli pahamainesen valtionpoliisin NKVD:n tiedottaja.

VSHV:n "Siperia" paviljonki (1939)

Gåsttrömin kaksi poikaa valitsi tieteellisen uran: Runar oli tunnetun venäläisfyysikon Kapitsan oppilas ja Georg Elis opiskeli matematiikkaa. Sodan aikana hän, muiden suomalaisten tapaan, lähetettiin Suomen selustaan desanttina, missä hän jäi kiinni ja teloitettiin. Runar, ollessaan varmasti samoin kuin isänsä, neuvostoliiton tiedestelupalvelun leivissä, oli ehtinyt muuttaa vielä kerran sodan jälkeen Suomeen, sieltä Hollantiin ja sittemmin Sveitsiin. Sveitsistä, huhujen mukaan ollessaan lähellä paljastua, pakeni takaisin Neuvostoliittoon, missä vietti värikkään elämän erilaisissa tieteellisissä projekteissä . Hänen vaimonsa oli amerikkalainen ja perheessä viisi lasta. Gåsström -vanhempi kuoli Venäjän Irkutskissa vuonna 1969, poikansa ollessaan pomona paikallisessa tutkimuslaitoksessa.

 


 


Veljekset Georg Elis (vasemmalla, Karjalan Pedinstitutissa) ja Runar Gåsström






Esimerkillinen agitaattori

 Keuruulainen Nikodemus Janhonen muutti Amerikkaan 1900-luvun alussa. Siellä hän oli työskennellyt hiili- ja suolakaivoksilla, kullankaivajana Alaskassa ja lopuksi seppänä Detroitin autotehtaalla. Hän avioutui Hilda Maria Ollinkosken kanssa ja heille syntyi kaksi tytärtä, Irene ja Eleanora. Vuonna 1932 Nikodemus, äidin vastusteluista huolimatta, myi omaisuutensa - talon, auton ja kesämökin, ja koko perhe lähti Neuvostoliittoon. Muka "Petroskoihin oli tarkoitus perustaa autotehdas, jonne tarvittiin ammattitaitoista työväkeä". 

Nikodemus sai kuitenkin työpaikan seppänä valtion metsäyhtiössä. Hänestä kertoo "Esimerkillinen agitaattori" -niminen artikkeli "Punaisessa Karjalassa" vuoden 1937 lopussa. "Agitaattori" oli luottamustehtävä, mutta lähinnä rituaalinen, koska vaalien (tässä tapauksessa Neuvostoliiton Korkeimman Neuvostoon) tulos oli etukäteen tiedossa.

 


 



Sodan aikana sekä Nikodemus että vaimonsa kuolivat nälkään ja tauteihin evakossa Arkangelin alueella. Irene koulutettiin desantiksi ja pudotettiin laskuvarjolla Ikaalisen kaupungin lähelle. Kuten Veikko Huuska kertoi, Irene Janhunen ryhtyi kiinni jäämisen jälkeen yhteistyöhön Päämajan Valvontaosaston kanssa. Sodan jälkeen osaston Neuvostoliiton kansalaiset evakuoitiin Ruotsiin, missä Irene haki USA:n lähetystöstä passin ja palasi kotimaahansa. 

Siskot tapasivat seuraavan kerran vasta 1990 -luvun alussa, kun Eleonora osasi tulla Yhdysvaltoihin.



Eleonora Janhonen (vas.) ja Irene Janhonen-Salo (Janhusten ja Janhosten sukuseura ry:n jäsenlehti)


tiistai 7. syyskuuta 2021

Spies like us

 Kaarlo Tuomi syntyi Michiganin osavaltiossa vuonna 1916. Hänen isänsä, tyrvääläinen Kalle Tuomi kuoli espanjantautiin vuotta myöhemmin. Kaarlon äiti Karoliina o.s. Maarala, meni uudestaan naimisiin kiuruveteläisen Robert Saastamoisen kanssa vuonna 1920 Negauneen kaupungissa. Robert oli vasemmistolainen, ensiksi American Socialist Party:n, ja sittemmin radikaalin ammattiyhdistysliikkeen IWW:n (Industrial Workers of the World) ja Amerikan kommunistipuolueen, jäsen.


Siis oli luonnollista, että hän lähti perheensä kanssa Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa, Kaarlo nyt uudella nimellä Rudolf Saastamoinen.

Perhe joutui Karjalan etäisimpään kolkkaan, Kannussuon ”metsäpunktiin”, joka sijaitsi Uhtuan äärettömässä korvessa. Elämä siellä oli loputonta metsänhakkuuta, aamusta myöhäisiltaan. Robert kun oli vielä USA:ssa "Työmies" ja "Eteenpäin" -lehtien asiamiehenä, ryhtyi hän uudessa kotimaassaan julkaisemaan kirjoituksia "Punainen Karjala" -lehteen. Niissä hän kannusti tekemään uusia työsaavutuksia ja ilmoitti puutteista. Esimerkiksi Uhtuan postissa sekä "Kirjan" myymälässäkään ei ole kirjekuoria. Ruokalasta puuttuu teetä, "sen asemesta työläisvarusteluosasto on lähettänyt halpahintaista mokkaa"(?). Palkanmaksun viivästyminen oli kuitenkin paljon vakavampi ongelma, ja siitäkin Robert kirjoitti.



Lapsipuolelle hän kuitenkin tunnusti salaisesti, että oli iso virhe tulla tänne. Tämä on luokkayhteiskunta ja diktatuuri. Erot ihmisten välillä ovat suuremmat kuin kapitalistisessa Yhdysvalloissa. Mutta oli jo liian myöhäistä. Vangitsemiset alkoivat ja Robert oli viety tuntemattomuuteen marraskuussa 1937. Kuten myöhemmin selvisi, hänet teloitettiin sen jälkeen pahamaineisessa Sandormohissa.


Perhe - äiti, sisko ja Rudolph pakkosiirrettiin kauemmas rajavyöhykkeeltä Vienan meren rannoille. Kaarlo-Rudof joutui pian armeijaan ja alkoi hänen  värikäs elämänsä. Hän oli ehtinyt olla "Kuusisen Kansanarmeijassa" Talvisodan aikana, sen jälkeen rakensi bunkkereita. Jatkosodan aikana "majuri Vallin rykmentissä", ja usein niin kuin ihmeen kaupalla oli jäänyt henkiin. Häntä alettiin kouluttaa desantiksi suomalaisten selustaan, mutta sota oli jo loppumassa. Kirovin kaupungissa hänestä tuli opettaja ja samalla KGB:n "vasikka". Jossakin vaiheessa hänelle tarjottiin vakavampaa ja vaarallisempaa tehtävää: palata takaisin kotimaahaan, Yhdysvaltoihin, ja suorittaa vakoilutoimintaa Neuvostoliiton hyväksi. Isän vangitsemista ei katsottu pulmaksi: se oli välttämätöntä, koska sosialismin vihollisia oli kaikkialla. Ainoa ongelma oli se, että kaikki amerikkalaiset paperit olivat kadonneet: äiti oli kuollut nälkään Arkangelissa sodan aikana eikä kukaan muu tiennyt niistä. 

Kaarlo kirjoitti äidin veljelle Michiganiin pyytäen lähettämään syntymätodistuksen, mutta ei saanut vastausta. Väärennetyllä passilla hän pääsi kuitenkin ensin Länsi-Eurooppaan ja sitten Amerikkaan.

Siellä hän työskenteli kirjanpitäjänä eri firmoissa, mm. tunnetussa koruliikkeessä, Tiffanyssä, samalla lähettäen raportteja Neuvostoliittoon. Tämä jatkui muutaman vuoden, mutta eräänä huonona päivänä FBI pidätti hänet. Kaarlo-Rudolfia seurattiin alusta lähtien, koska hänen äitinsä veli toimitti  sen syntymätodistuspyynnön suoraan FBI:lle. Kaarlo suostui yhteistyöhön, lähetti vääriä tietoja entisille asiamiehille ja oli todistajana muita vakoilijoita vastaan käräjäoikeudessa. Sittemmin hän kierteli Amerikkaa "Everything you've always wanted to know about spying" -kaltaisilla luennoilla. Tuomi kuoli vuonna 1995 Floridassa. "Minä rakastan lapsiani", kirjoitti hän muistelmissaan. "Lapseni ovat minulle kalleimmat. Sydäntäni särkee jatkuvasti. Kirjoitin Brezhneville kirjeen saadakseni yhteyden lapsiini ja voidakseni tavata heidät, mutta en ole saanut vastausta". 


Ainakin yksi Kaarlon tyttäristä on elossa ja asuu samassa Kirovin kaupungissa. Hän ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan asiasta vieraiden kanssa.

Muut tarinat:

Kahden naapurivaltakunnan välisiä suhteita

Juho Hendrikson - Fordilta Neuvostoliittoon

Lost in translation

Citius, Altius, Fortius

perjantai 3. syyskuuta 2021

Salaperäinen toveri MacDowell

 Vuoden 1935 "Punaisessa Karjalassa" kerrotaan "Matkatshi" (ven. Маткачи) -lepokodista. "Kallioisella kukkulalla, mänty- ja lehtimetsän ympäröimänä on kaunis kaksikerroksinen puinen talo erinomaisine lepohuoneineen... Järvellä ja sen rannoilla voi ottaa auringonkylpyjä, voi uida, soudella järvellä, voi mennä metsään... Matkatshiin matkustaa lepäämään satoja Karjalan työntekijöitä." Lepokodin johtajana oli hyvä, energinen työntekijä toveri Kannojev. Hän on "uhrannut paljon voimia oman elintarveperustan saamiseksi, ja väsymättömän aputalouden johtajan, kunniamerkillä palkitun tov. MacDowellin kanssa..."


Täh ? Mikä toveri MacDowell ? Sukunimi kuulostaa oudolta, ei-suomalaiselta eikä venäläiseltä, vielä oudompaa on se kunniamerkki palkintona. Kunniamerkit jaettiin silloin aika tiukasti, piti tehdä itseasiassa jotain valtavaa. "Aputalous" merkitsee neuvostokielellä maataloustuotantoa jollekin teollisuuslaitokselle, pääosin jotta voisi syöttää omia työntekijöitä. MacDowell oli siis maatalousasiantuntija ?

Haku internetissä tuottaa muutama tuloksia, ja tärkein on se, että agronomi George Garfield MacDowell oli itseasiassa ensimmäinen amerikkalainen ikinä, joka sai Neuvostoliiton korkeimman palkinnon - Leninin Kunniamerkin - heinäkuussa vuonna 1931. Mutta miten hän joutui Neuvostoliittoon ?

Sitä hieman valottaa selitys, että MacDowell oli palkittu "koeviljasovhoosin № 2 Pohjois-Kaukasiassa rakentamiseen osallistumisesta". Tämän voi jäljittää tunnettuun "Kylväjä"/"Seattle"/"Sejatel" -kommuuniin Pohjois-Kaukasiassa, jonka jäsenet olivat pääosin amerikansuomalaisia länsi-USA:sta, mutta oli myös muita kansallisuuksia. Yhdessä lähteessä MacDowellia nimitetään "Kansasin farmariksi" ja kerrotaan, että hänellä oli venäläinen vaimo.

Loppujen lopuksi Washingtonin yliopiston sivuilta löytyi Moskovan englanninkielisen lehden, "Moscow Daily News", artikkeli vuodelta 1933, jossa tunnettu amerikkalainen toimittaja nimeltään Anna Louise Strong kirjoittaa muun muassa:

"Jokainen tietää Mac-Macin, jolla on Leninin merkki. Ja Mac tietää kaikki maatalousyhtymät jokaisessa Neuvostoliiton kolkassa. Enemmän kuin kymmenen vuotta, Kuzbassista Rostoviin, hän työskenteli niillä, hyvät farmit ja pahat farmit, kaikkialla." MacDowell kehuu kommuuni "Seattlen" työtä, ja kun artikkeli oli sille omistettu, hänen sanansa niin kuin varmistavat, että asiat "Seattlessa" menevät hyvin.

MacDowell oli siis jonkun sortin kiertävä agronomi, joka joutui vuonna 1935 Karjalaan. Syy on tuntematon, varmasti siksi kun siellä asui paljon amerikkalaisia, nimittäin amerikansuomalaisia. 

Toveri MacDowellin myöhäiset seikkailut ovat ajan hämärässä. Hänen nimensä ei ainakaan ole Stalinin uhrien listassa. Sama Anna Strong, "National Council of American-Soviet Friendship" -järjestön vuonna 1943 kustantamassa "Soviet Farmers" -kirjassa (varmasti tarkoituksena oli kerätä varoja sodassa olevassa Neuvostoliitolle) mainitsee hänet.  Siellä MacDowell, jota luonnehditaan kuin "Venäjällä viisitoista vuotta asunut auttaen maatilojen ajanmukaistamisessa" muistelee, millä alkeellisella tasolla oli Neuvostoliiton maatalous aikoinaan.

Jää epäselväksi, onko tämä tuore haastattelu, vai Strongin omia muistikuvia 1930-luvulta.

Muita tarinoita:

Citius, Altius, Fortius

Outoja lauluja

Lost in translation

Outoja lauluja - 2

Lentäjätyttö




Sosialistisen maatalouden perustutkinto

  Aaro Holopainen tuli Neuvosto-Karjalaan muiden joukossa Yhdysvalloista vuonna 1931.  Hänet määrättiin Petroskoin lähellä olevan Neuvostoti...